Pystymetsän korpisoturit

Palaan Suomen suurimman poikakoulun syviin riveihin kaikkien aikojen pisimmän loman jälkeen. On poikkeuksellista päästä irti tuosta laitoksesta kymmenen (10) vuorokauden ajaksi. Tämä ei tule toistumaan ennen kotiutumista lokakuussa. Silloin paluu kotiseutumille on lopullinen.
Minä en sano juuta enkä jaata tuosta paikasta. Siellä on monen miehen mentävä rako, jota minä en kyllä pakkopullaa pidempään paikkaa.
Nyt, kun nuoret ja vanhat kirmaavat kesälaitumille, on mieleni koetuksella. Keski-ikäisistä työjuhdista saan lohtuni, he eivät heltiä helteelläkään. Myös mitään tekemättömät vanhukset saavat kasvoni kireyden aavistuksen rennommaksi.
Toisinaan mietin, mikä saa maailman näin sekaisin. Valetta. En mieti.
Olisi kenties syytä.
Kaikessa keskinkertaisuudessaan harmaat ihmiset vaeltavat muka tärkeiden toimiensa ajamina paikoista a paikkoihin b. Niin ovat Newton ja muutama muu viisas kaveri päättäneet maailman toimivan. Jos liike lakkaa, ei ole mitään. Ja sen takia juoksemme kulkuneuvoissa ja niiden perään. Miehet ja naiset. Kulkuneuvoissa ja toistensa perään.
Pahus, en ymmärrä mistään mitään. Joku muu kenties tajuaa, mutta kuka ymmärtää?
Ne mitään tekemättömät vanhukset, tietysti.