Nyt on Hesarin mukaan viimeinen aika hakea kesäksi töitä. Mietin, että myisinkö hattaraa, menisinkö Roviolle editoimaan vai olisinko paikkakuntalehden kesätoimittaja. Edellisessä onglemanpystytyksessä on vain yksi mutta. En nimittäin oikeasti voi valita itse juuri mitään. Eihän kukaan niin vain marssi työpaikalle ja totea, että "tässä sitä nyt ollaan, olen valmis aloittamaan työt".
Töihin, jopa kesätöihin, on aivan mieletön tunku. Olen yksi niitä yhteiskunnan kirppuja, joista järjestelmä haluaisi mielummin päästä eroon. En ole kovin aktiivinen työnhakija, en ainakaan jos vertaa suomi24:n tai vauva-lehden foorumeihin. Eräskin oli hakenut 600:aan työpaikkaan! Hän oli päässyt kymmenkuntaan haastatteluun, saanut pari-kolme työpaikkaa suoraan ja yhden oli sitten valinnut niistä. Pari vuotta myöhemmin kirjoittaja oli lötänyt etsimänsä "unelmatyön".
Mietin kuumeisesti, pitäisikö muuttaa kirjat takaisin Suomeen. Jos näin, niin voisin ainakin:
- ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi,
- anoa työmarkkinatukea,
- saada jonkinlaista ohjausta työnhakuun ja mahdollisiin työpaikkoihin.
Ylen mukaan Z-sukupolvi on kasvanut lamassa ja tottunut selviytymään. Minä kuulun kuitenkin siihen kermaperseiden paljon puhuttuun Y-sukupolveen, jolle tuotiin nintedo-pelejä ja legoja kysymättäkin. Ehkä tämä lusikka suussamme vaikuttaa koko sukupolveni käyttäytymiseen. Oletamme olevamme "valmista kauraa" heti kun gradu on palautettu ja hurraat huudettu. Luulemme olevamme uniikkeja, valikoituja ja toiset työnhakijat laudalta lyöviä vain siksi, että osaamme käyttää Macia, laskea lumilaudalla ja googlata alta sekunnissa oikeastaan mitä tahansa. Kuitenkin marisemme, koska emme pääse muualle töihin kuin Alepan kassalle. Paha Y-sukupolven periköön!
Mietin jo itse asiassa tosissani yhtä Itä-Helsingin Alepaa, kunnes huomasin että tarjoituilla viikkotunneilla tienaisin noin 900 euroa kuukaudessa. Mutta sehän on virolaisittain keskipalkka! Eikä tarvitse kuin nostella vihanneksia hyllyyn! Mutta 900 euroa ei taida sittenkään ihan riittää Helsigissä asumiseen.
Voisin tietysti muuttaa vanhempieni luokse kymmenen vuoden jälkeen takaisin. Vaan tuskinpa he ottaisivat minua riemusta kiljuen takaisin nurkiinsa, jotta saisin hevi-osastolla kerättyä tarpeeksi ensimmäiseen asuntolainaani.
Apropoo, olen yhteiskunnan kirppu. Onko hypettävä sukupolveni tekemässä saman tempun kuin edellinen kaikkien vaivana ollut suurten ikäluokkien sukupolvi? Meitä on aina liikaa pilaamassa toistemme työnsaantimahdollisuudet. Ei kai tässä auta vain kuin hakea niitä kesätöitä. Jonkun ne työnantajat aina kuitenkin ottavat.
Töihin, jopa kesätöihin, on aivan mieletön tunku. Olen yksi niitä yhteiskunnan kirppuja, joista järjestelmä haluaisi mielummin päästä eroon. En ole kovin aktiivinen työnhakija, en ainakaan jos vertaa suomi24:n tai vauva-lehden foorumeihin. Eräskin oli hakenut 600:aan työpaikkaan! Hän oli päässyt kymmenkuntaan haastatteluun, saanut pari-kolme työpaikkaa suoraan ja yhden oli sitten valinnut niistä. Pari vuotta myöhemmin kirjoittaja oli lötänyt etsimänsä "unelmatyön".
Mietin kuumeisesti, pitäisikö muuttaa kirjat takaisin Suomeen. Jos näin, niin voisin ainakin:
- ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi,
- anoa työmarkkinatukea,
- saada jonkinlaista ohjausta työnhakuun ja mahdollisiin työpaikkoihin.
Ylen mukaan Z-sukupolvi on kasvanut lamassa ja tottunut selviytymään. Minä kuulun kuitenkin siihen kermaperseiden paljon puhuttuun Y-sukupolveen, jolle tuotiin nintedo-pelejä ja legoja kysymättäkin. Ehkä tämä lusikka suussamme vaikuttaa koko sukupolveni käyttäytymiseen. Oletamme olevamme "valmista kauraa" heti kun gradu on palautettu ja hurraat huudettu. Luulemme olevamme uniikkeja, valikoituja ja toiset työnhakijat laudalta lyöviä vain siksi, että osaamme käyttää Macia, laskea lumilaudalla ja googlata alta sekunnissa oikeastaan mitä tahansa. Kuitenkin marisemme, koska emme pääse muualle töihin kuin Alepan kassalle. Paha Y-sukupolven periköön!
Mietin jo itse asiassa tosissani yhtä Itä-Helsingin Alepaa, kunnes huomasin että tarjoituilla viikkotunneilla tienaisin noin 900 euroa kuukaudessa. Mutta sehän on virolaisittain keskipalkka! Eikä tarvitse kuin nostella vihanneksia hyllyyn! Mutta 900 euroa ei taida sittenkään ihan riittää Helsigissä asumiseen.
Voisin tietysti muuttaa vanhempieni luokse kymmenen vuoden jälkeen takaisin. Vaan tuskinpa he ottaisivat minua riemusta kiljuen takaisin nurkiinsa, jotta saisin hevi-osastolla kerättyä tarpeeksi ensimmäiseen asuntolainaani.
Apropoo, olen yhteiskunnan kirppu. Onko hypettävä sukupolveni tekemässä saman tempun kuin edellinen kaikkien vaivana ollut suurten ikäluokkien sukupolvi? Meitä on aina liikaa pilaamassa toistemme työnsaantimahdollisuudet. Ei kai tässä auta vain kuin hakea niitä kesätöitä. Jonkun ne työnantajat aina kuitenkin ottavat.
