Minut valtaa selittämätön alakulo.
E lähtee työmatkalle ja olen surullinen. Se on hölmöä, koska hän on poissa vain kaksi päivää. Silti tuntuu kurjalta ettemme ole tätä iltaa yhdessä.
Lapsien kanssa on otannut koville se, että tappelimme A:n kanssa. Hän valoi taas pitkästä aikaa ison loskakasan niskaani. Kaiveli syntejä syviä, vuosien takaisia murheita. Jään miettimään; pyöritteleekö hän todella näitä kaikkia ajatuksia yhä, kaiken tämän jälkeen? Ymmärrän harpanneeni kauas kauas tulevaan. Ilmeisesti hänellä on aivan toinen lähestymistapa tähän eroon. Lapset edellä, hän toistelee. Olen samaa mieltä. Mutta myös itsestä täytyy pitää huolta. Happimaski ensin aikuiselle, sitten vasta lapselle.
Kaikki tämä jakaminen toimii tällä hetkellä. Jaetut päivät, jaettu omaisuus, jaettu työ, jaetut lapset. Se on selvää, reilua ja ainut mahdollinen ratkaisu. Mikä tässä kaivertaa?
Oma tilanteeni on muutoksessa, taas. Viime kesä kulki, koko vuosi kulki, ohuessa yläpilvessä - kiitos E:n. Olen siellä pilvessä yhä, mistä siis kiikastaa? E pääsee kohta viimein lomalle, ja saamme toivottavasti yhteistä aikaa, omia retkiä, niitä kutkuttavia varastettuja hetkiä. Se on sitä bensaa, joka pitää koneemme käynnissä. Myös hellät sanat, kommunikaatio ja toisesta huolehtiminen -välittäminen.
Sama pätee lapsiin. Heidän kanssaan täytyy olla avoin, huomaavainen ja läsnä. Lapset kaipaavat huolenpitoa, yhdessäoloa ja avointa mieltä. Ymmärrän tämän nyt selvemmin kuin ehkä koskaan aiemmin. Onhan tässä raastavaa jopa mielipuolista se, että lapsia kaipaa eniten kun he eivät ole paikalla. Ikävä. Se on se, mikä valtaa mielen ja kaihertaa.
Sama ikävä voi olla myös hyvä asia. Se yhdistää, se lujittaa, se kultaa tunteet. Tunnen ikävää erityisesti ollessani yksin. Kaikki eivät tunne. E nauttii ollessaan yksin, koska on vuosikaudet ollut yksin vastuussa monesta muusta. A nauttii ollessaan yksin, koska se kuuluu hänen luonteeseensa. Tosin tällä hetkellä näen hänessä pikemmin alakuloa. Toivon sen olevan ohitsemenevää. Lapset tarvitsevat vakaita vahempiaan.
Elämäni on sisällyttänyt suuren yllätyksen varalleni. Tämä kaikki on aika jännittävää, kuormittavaa, voimaannuttavaa ja uutta. Ymmärrän, että olen kasvanut ja tulen kasvamaan paljon tämän muutoksen myötä.
Olo on huojentut, haikea, iloinen ja onnellinen - kaikkia näitä yhtä aikaa. Olen oppinut, että elämä on ristiriitaista, hämmentävää, mutta että kommunikoimalla voi päästä pitkälle. Ihmisten kanssa täytyy puhua, ja toisaalta, myös kuunnella. Elämme elämäämme, emme vain itseämme, vain kaikkia ympäröiviämme varten. Mitä tukevampi verkko, sen rikkaampi elämämme on.
..
