Kasvatusmetodina huutaminen

Lueskelen LSD:stä kertovaa artikkelia kun havahdun kuolinhuutoon: "Eii eii eii!" Tämä ei ole poikkeus, vaan sääntö. Naapurin pojat, toinen kuin palosireeni, toinen kauniissa äänenmurroksessa, on kasvatettu huutamaan. Palosireeni ottaa vesiletkun ja antaa aimoannoksia esipuberteettivelille, joka yrittää röhnöttää kiikkukaakussa. Kukonkiljahduksia. Äiti huutaa pelin poikki: "Perkele! Siellä on mun kännykkä!" Palosireeni antaa vielä jakson kesänraikkauksia. "Nyt lopetat!". Ja tuikkaukset loppuvat. Äiti poistuu. Esipuberteetti myhäilee ja nälvii. Palosireeni päästää vuolaat eieit.
Tälle koko kansan kolmiodraamalle ei näy loppua, ei sitten millään.
Onneksi olen lomalla (tosin vikaa päivää), ja ultramoderni mediaopiskelija. Voin hakea autotallista jetpakin ja lentää sillä Viroon ja takas. Katsella alla lipuvia laivoja ja haistaa iltakaupungin sykkeen. Lähteä taas kahmimaan infoa aikamme jumalista, mediamoguleista.
Katselen vihertyvää mäkeä keskiaikaisessa kaupungissa. Kiemurakadut ovat kuin aivokudos tästä perspektiivistä, tai puolitettu persikan siemen. Teen vielä viileän pyrähdyksen Tõnismäelle, josta vilkutan Opsin perheelle. He katsovat minua ikkunasta ja hymyilevät kauniisti. Tule kylään taas kun palaat. Tule kylään taas kun palaat.

P.S. Vibat tarjosi Man In Maardu: Above The Trees '98 (Tietämättäni kyseisen rallin nimeä olin jo ilmasssa, kun käänsin volat peittämään naapurin kersat.)

Mökki

Meri tuntuu kylmältä. Sukellan pohjaan ja kouraisen ahdinpartaa. Nousen ylös ja teen Seppo Hovi-imitaation. Aurinko päällystää meren enää vastarannalta ja uimme sitä kohti. Saunassa ei tunnu miltään ja haluan heittää löylyä. Mittari näyttää sataa. Ja sitten tulee kuuma. Nostamme selät kohti kattoa ja annamme motillisen puita tehdä työnsä höyryävässä olomuodossaan.
Kaksi äänetöntä lokkia lentää halki puuteripilvitaivaan. Ei suhahdustakaan. Sen sijaan kakkasorsia saa ja pitää ampua aseilla. Anastasia hoitaa homman supersoakerilla. Muutama pumppaus ja sorsat ovat syvällä kaislikossa.
Nostamme Amerikan viirin salkoon ja tunnemme olevamme oikeutettuja grillaamaan ihan sikana. Kolmantena yönä nukun rauhattomasti. Hyvästelen ystävät ja lähden kotiin. Seuraavat neljä päivää olen sairas. Kyllä mökki on aina mökki.

Ote vironkielisestä kesälomaohjeistuksesta käännettynä suomeksi

Jotta elämä ei muuttuisi liian hankalaksi, annan pari vihjettä:
Ottakaa mukaan hyvä mieli ja puhtaat vaatteet,
Uimahousut ja passi tai henkilökortti.

Jokaiselle on makuupaikka (ts. vuode) kotonamme,
minkäänlaisia pusseja ei tarvita.

Valitettavasti mökille ei pääse,
sillä vene shlash paatti hajosi.

Mutta rantoja on joka puolella.

Antireaktio sunnuntaina

On sunnuntai. Puut huojuvat tuulessa ja aurinko pilkkii lehtien välistä. Lamaannun totaalisesti tästä näystä. Kenelle soittaa? Minne mennä?
Suomalaisuutta on lepopäivän pyhittäminen. Luulen että menin kipsiin sen takia. Mieleeni juolahti ajatus varhaisemmista kesistä, jolloin saatoin soittaa kenelle tahansa ja milloin tahansa. Siltä se tuntui. Nyt jalkani muuttuvat hyytelöksi jo miettiessäni kuinka kauan kestää matkustaa julkisella liikenteellä sunnuntaina keskustaan. Kello on viisi. Voisiko olla huonompaa ajankohtaa?
Jospa sittenkin vetämättömyys johtuukin töissäkäynti-statuksesta. Kuka haluaisi lähteä keskikaupungille vapauden viimeisimpänä hetkenä?
Haen motivaatiota. Liettualainen koulukaveri saattaa olla maisemissa. Monet ystävät rohkaisevat ottamaan yhteyttä, jos olen vapaalla ja Suomessa. Eivät kuitenkaan ota itse yhteyttä. Aniharva käy vuoden mittaan Tallinnassa. Parhaista parhaat, rohkenen epäillä.
Ihmiset ympärillä tuntuvat olevan niin kovin puuhakkaita: mies poraa, nainen leningissä, pariskunta pyörillä ja sisarukset töissä.
Kaikki tämä herättää suuren vastareaktion. Ei!
Päätän olla itsekäs ja pyhittää lepopäivän. That's what Jesus would do. Ja sehän on kaiken hyvyyden mittari.

Kesäruno 2008

Lokit syövät jäätelöitä. Lapset kirkuvat.