Kasvatusmetodina huutaminen

Lueskelen LSD:stä kertovaa artikkelia kun havahdun kuolinhuutoon: "Eii eii eii!" Tämä ei ole poikkeus, vaan sääntö. Naapurin pojat, toinen kuin palosireeni, toinen kauniissa äänenmurroksessa, on kasvatettu huutamaan. Palosireeni ottaa vesiletkun ja antaa aimoannoksia esipuberteettivelille, joka yrittää röhnöttää kiikkukaakussa. Kukonkiljahduksia. Äiti huutaa pelin poikki: "Perkele! Siellä on mun kännykkä!" Palosireeni antaa vielä jakson kesänraikkauksia. "Nyt lopetat!". Ja tuikkaukset loppuvat. Äiti poistuu. Esipuberteetti myhäilee ja nälvii. Palosireeni päästää vuolaat eieit.
Tälle koko kansan kolmiodraamalle ei näy loppua, ei sitten millään.
Onneksi olen lomalla (tosin vikaa päivää), ja ultramoderni mediaopiskelija. Voin hakea autotallista jetpakin ja lentää sillä Viroon ja takas. Katsella alla lipuvia laivoja ja haistaa iltakaupungin sykkeen. Lähteä taas kahmimaan infoa aikamme jumalista, mediamoguleista.
Katselen vihertyvää mäkeä keskiaikaisessa kaupungissa. Kiemurakadut ovat kuin aivokudos tästä perspektiivistä, tai puolitettu persikan siemen. Teen vielä viileän pyrähdyksen Tõnismäelle, josta vilkutan Opsin perheelle. He katsovat minua ikkunasta ja hymyilevät kauniisti. Tule kylään taas kun palaat. Tule kylään taas kun palaat.

P.S. Vibat tarjosi Man In Maardu: Above The Trees '98 (Tietämättäni kyseisen rallin nimeä olin jo ilmasssa, kun käänsin volat peittämään naapurin kersat.)