Kaikki alkoi potasta.
Nele toi meille potan jo kauan ennen kui lapsi sai alkunsa. Meidän hipsterihuoneistoon ilmestyi yhtenä kauniina päivänä pieni, beigenvärinen potta. Alunperin se oli tarkoitettu Nelen Idalle ja keräsikin pölyä pari kuukautta, löysi sitten käyttöä parina päivänä.
Nyt potta on kadonnut ja tilalle on tullut poika. Poika nimeltä Anton. Anton täyttää ylihuomenna neljä kuukautta, hymyilee, kakkaa ja on jotain niin ainutkertaista, ettei sitä osaa kuvailla. Anton syntyi pitkän synnytyksen tuloksena - ei hetkeäkään liian aikaisin eikä hetkeäkään liian myöhään.
On aivan liian varhaista puhua mitään vanhemmuudesta, mutta yksi on varmaa. Meitä on kahden sijaaan kolme. Meidän kolmiossamme on kolme oman tahtonsa omaavaa henkilöä. Ja useinmiten, melkein aina, meidän kahden vanhemman on taivuttava sen nuorimman tahdon mukaan. Pitkät viininhöyryiset parisuhdekeskustelut ystävien kanssa vaihtuivat yksin syödyiksi pikalounaiksi, rintarepuiski, päiväkahveiksi ja pulppuliinoiksi. Kertaheitolla ne harvat, pitkät yöt vaihtuivat vauvafoorumeissa jauhettuiihin arjenvärisiin kysymyksiin.
-
Iti ja James muuttavat Austraaliaan. Kävimme tänään jättämässä hyvästit, oikeastaan hyvästejä jättämättä. Aurinko paistoi matalalta kuin merkkinä siitä, että toisella pallonpuoliskolla on käynnissä suuri suvi. James oli vauhdissa. Hänen huumorinsa kukki ja vitsejä putoili tiheämmin kuin omenoita puusta. Itillä ja Jamesillä on kaksi lasta, kaksivuotias Henry ja parikuukautinen Greta. Henry leikki ja pienemmät lähinnä nukkuivat. Söimme omenapiirakkaa ja katselin grillikatoksessa höyryävää kahvikuppiani. "Täydellinen sunnuntai-iltapäivä," sanoin ääneen.
Tunnelma ei ollut haikea, mutta jotain kaihoisaa siihen epämääräiseen, mahdolliseen lopullisuuteen littyi. Teimme lähtöä kolme kertaa. Lopulta Anton ehti jo herätä vaunuissaan ja päätti puolestamme, että nyt on aika lähteä. Poistuimme lapsi sylissä, kaksin kärryin, omenapiirakan alusvadin kolahtaessa piharappuun. Heitimme taaksepäin katsomatta arkiset "ciao"t ja poistuimme paikalta. Kotona olin salaa tyytyväinen, ettei meidän tarvitse lähteä minnekään.
Nele toi meille potan jo kauan ennen kui lapsi sai alkunsa. Meidän hipsterihuoneistoon ilmestyi yhtenä kauniina päivänä pieni, beigenvärinen potta. Alunperin se oli tarkoitettu Nelen Idalle ja keräsikin pölyä pari kuukautta, löysi sitten käyttöä parina päivänä.
Nyt potta on kadonnut ja tilalle on tullut poika. Poika nimeltä Anton. Anton täyttää ylihuomenna neljä kuukautta, hymyilee, kakkaa ja on jotain niin ainutkertaista, ettei sitä osaa kuvailla. Anton syntyi pitkän synnytyksen tuloksena - ei hetkeäkään liian aikaisin eikä hetkeäkään liian myöhään.
On aivan liian varhaista puhua mitään vanhemmuudesta, mutta yksi on varmaa. Meitä on kahden sijaaan kolme. Meidän kolmiossamme on kolme oman tahtonsa omaavaa henkilöä. Ja useinmiten, melkein aina, meidän kahden vanhemman on taivuttava sen nuorimman tahdon mukaan. Pitkät viininhöyryiset parisuhdekeskustelut ystävien kanssa vaihtuivat yksin syödyiksi pikalounaiksi, rintarepuiski, päiväkahveiksi ja pulppuliinoiksi. Kertaheitolla ne harvat, pitkät yöt vaihtuivat vauvafoorumeissa jauhettuiihin arjenvärisiin kysymyksiin.
-
Iti ja James muuttavat Austraaliaan. Kävimme tänään jättämässä hyvästit, oikeastaan hyvästejä jättämättä. Aurinko paistoi matalalta kuin merkkinä siitä, että toisella pallonpuoliskolla on käynnissä suuri suvi. James oli vauhdissa. Hänen huumorinsa kukki ja vitsejä putoili tiheämmin kuin omenoita puusta. Itillä ja Jamesillä on kaksi lasta, kaksivuotias Henry ja parikuukautinen Greta. Henry leikki ja pienemmät lähinnä nukkuivat. Söimme omenapiirakkaa ja katselin grillikatoksessa höyryävää kahvikuppiani. "Täydellinen sunnuntai-iltapäivä," sanoin ääneen.
Tunnelma ei ollut haikea, mutta jotain kaihoisaa siihen epämääräiseen, mahdolliseen lopullisuuteen littyi. Teimme lähtöä kolme kertaa. Lopulta Anton ehti jo herätä vaunuissaan ja päätti puolestamme, että nyt on aika lähteä. Poistuimme lapsi sylissä, kaksin kärryin, omenapiirakan alusvadin kolahtaessa piharappuun. Heitimme taaksepäin katsomatta arkiset "ciao"t ja poistuimme paikalta. Kotona olin salaa tyytyväinen, ettei meidän tarvitse lähteä minnekään.
