Näin kavereita!

Ja kävelin kymmenen kilometriä.
Anna, joka oli iloinen.
Lotta, joka kutsui minua Sir Antiksi.
Jucu, joka antoi käyntikorttinsa.
Erno, josta tulee kelloseppä.
Fifi, joka puhuu suomea Vaasassa.
Aino, joka maalaa uskomattoman hyvin.
Vilma, joka oli Meksikon jälkeen hehkeä.
Suvi, joka piti itseään hippinä.
Timo, joka tuli Oulusta.
Miika, joka on aina yhtä viihdyttävä.
Panu, joka löi päänsä astuessaan sisään.
Telle, joka oli tärkeän kiireinen.
Heli, joka katsoi ihmisiä varautuneen nuhaisena.
Mirja, joka nauroi estoitta.
Pekka, joka teilasi kaikkien ajatukset.
Olli, joka oli harvinaisen hiljainen.
Stiina, joka hengaili polvella.
Mikko, joka moikkasi.
Anssi, joka tuijotti lasittuneesti.
Tatu, joka oli tatu.
Fagu, joka oli Fabio.
Anna, joka oli viileää viileämpi.
Ilari, joka oli messissä.
Matti, jota en ollut nähnyt vuosiin.

Sitten oli vielä
Se cool graafikko, joka nauroi grillaukselle.
Valokuuvaja, joka puhui taitosta.
Vaatesuunnitelija, joka kysyi saako lesota.
Jyväskyläläinen, jonka sekoitin kalliolaiseen.
Poliisimestari, joka käveli rennosti.
Poliisimestari 2, joka istui autossa.
Mummo, joka katsoi kaikkia paheksuen.
Nuori, joka tupakoi parvekkeella.
Laulaja, jota en opinnut tuntemaan.
Virolainen, joka oli kotoisin Jõhvistä.
Siilipäät 1 ja 2, jotka olivat mitäänsanomattomia.
Hieno rouva, joka otti huikan.
Soittokuntalainen, jota en tunne.
Valtio-opin opiskelija, joka hymyili kauniisti.
Käyttäytymistieteen opiskelija, joka piti hauskaa.
Opettajakoulun opiskelija, joka olisi pelännyt yksin.
Kasa graafikkoja, joita en haastatellut.

Olen suamalainen

Äitini osti 140 makkaraa. Siinä lähti koko Valintatalon varasto, eikä riittänytkään.
Tulin torstaina Tallinnasta. Katajannokan terminaalissa liehuivat kolmenlaiset liput: Suomen, Viron ja EU:n. Mietin että mihinköhän noista mahdan eniten kuulua. Siniristi tuntuu jotenkin vieraan pelkistetyltä, Eestin tricolorista en muista värijärjestystä ja EU muistuttaa Amerikkaa Lucian päivänä.
Vielä muutama päivä sitten kannoin jääkaappiani suihkukomeroon sulamaan. Se oli neronleimaus, joka noin vain lipsahti mieleeni, kuten neronleimauksilla on tapana. Pakasteosasto oli eristynyt thai-kastikkeesta ja vuosikertakaljoista kolmen sentin jäälaatalla. Oli jo aikakin. Googlasin "jääkapin sulatus" ja tyypit kertoivat että prosessi vie tunnin pari. Mulla meni koko päivä ja iltakymmeltä otin avuksi vedenkeittimen.
Nyt olen kuitenkin tukevasti Suomessa ja varsin suomettunut. Makkara, lohi, olut, golf, saunavasta, pitkät yöunet ja perhe ovat jokapäivää. Olen valmis lenkkeilemään tai vaikka kaatamaan koivumetsää jos on tarvis. Jotkut lauseet tosin tulevat helpommin eestiksi, kuten "Ära hakka selettama" tai "Ma ei viitsi". Olen kuitenkin hujauksessa omaksunut myönteisen elämäntyylin: koulu ja työ tuntuvat kaukaiselta, kultaiselta menneisyydeltä.
Kesäsuunnitelmat ovat minimaalisia ja äitini kanssa ideoimme budjettikesäilyä. Pyörillä mökille, sushi-piknikkiä japanilaisessa puutarhassa ja Rikhardinkadun kirjastoa. Ihminen ilahtuu vähästä.
Identiteettikysymykseen on vaikeampi keksiä vastausta. Olen tyytyväinen siihen tyyliin jolla vetelen tällä hetkellä. Paskat kansalaisuuksista, pääasia että on hyvä olla. Ja ne makkarat menivät muuten koululaisille.

Kuuden päivän päästä

Haluan heittää paidan nurkkaan ja juosta äärettömyyksiin. Haluan pyöräillä Suomen ympäri. Haluan onkia, maata, kaatua ja kiivetä. Ennen kaikkea haluan soittaa selloa. Oi kuinka haluankaan soittaa selloa. Ja nähdä vanhoja ystäviä. Sanotaan vaikka vuoden 2004 ystäviä. Haluan muuttaa Suomeen kesäksi. Olen vapaa. Voin mennä ihan minne huvittaa, ihan kenen kanssa vaan. Voin viskata työavaimet pöytälaatikkoon ja kaivaa hartsin. Hartsata jousen, vaihtaa kielen ja opetella jousikäden otteen. Haluan soittaa hiljaa, puhtaasti ja kauniilla äänellä. Kuuden päivän päästä.

Varaslähtö kesään

Jalkapöytiä kutittaa.
Parta on ajamatta.
Kämmenselissä on vaaleanpunaisia täpliä.
Hartiat jumissa.
Talviturkki heitetty.

Kauan eläköön Euroopan kolmanneksi suurin järvi, Peipsi!

Kesäkauden avaus

Kello on nyt kahdeksan illalla ja ulkona on rappoisan rauhallista. Koulutöistä suurin osa on tehty, pari lojuu vielä työpöydällä. Niitä on paria on väännetty sielulla ja tarmolla kohta kolme kuukautta. Ei se loma helpolla irtoa.
Nyt sain kuitenkin Tõnun kanssa sovittua työvuorot ja olimme samaa mieltä siitä, ettei minun ole mitään järkeä käydä Suomesta käsin töissä. Niinpä olen kuukauden vapaalla Suomessa. Alkaen juhannuksesta.
Olin päässyt jo unohtamaan että videoprojektit voivat oikeasti olla hauskoja. Keskipäivällä lämpöisesllä bunkkerinlaidalla dialogia opetellassani sen muistin: tän takia näitä juttuja tehdään. Viime yönä ennen nukahtamista suhtauduin kaikkeen suhtkoht kriittisesti. Mietin sopivaa vertauskuvaa ja tulin tulokseen kylpyamme.
Olen kylpyamme, jonka ympärillä on ääretön määrä hanoja. Aina toisinaan joku tulee ja kääntää niistä yhden auki, ja pinta lähestyy. Pari muuta avaavat vielä hanansa ja olen ääriänimyöten täynnä.
Sitten tajusin miten tyhmältä näyttäisi loputon määrä hanoja ja aloin miettiä myös tulpan merkitystä metaforassani. Ei se oikein vedenpitävä vertaus ollut. Myöhemmin kaiketi nukahdin.
Tämä päivä on sujunut mukavammin. Söin mansikoita ja haisin hieltä. Hyvää kesää kaikille.