Ilman sinua (tammikuu 2024)

Rakkautemme hajosi. Se meni rikki. Paloi karrelle. Kuivui ja näivettyi kuin leikkokukat vaasiin.

Yritän tottua ajatukseen. En pelkää. En feidaa. En kelaa. En pelkää olla yksin. En pelkää syvää päätyä.

Suojat tippuvat, sanat hiljenevät. Väistelen loukkauksiasi, en anna niiden osua. En ota niitä vastaan, en vastaa niihin. Yritän hymyillä, yritän pysyä tyynenä, vakaana.

Olen cooli, kun kävelet ohitseni. Olemme tulossa ympyrämme loppuun. Ympyrämme, joka kesti viisitoista vuotta. Se on paljon, mutta ei liikaa.

Harjoittelen elämää ilman sinua. Sinua, jota rakastin. Sinua, jota kaipasin. Sinua, joka loit maailmani.

Uusi horisonttini siintää edessä. Siellä ei ole sinua.

Luon itseni, nahkani, naamani, minäni uudelleen. Löydän polkuni, uuden suuntani, jota tallon eteenpäin. Yhä uudestaan eteenpäin, katsomatta taaksepäin. Edessä oottaa jotain paljon parempaa. Joku, jota en vielä tunne, siellä jossain minua odottaa. Enkä osaa haluta enää muuta itselleni parempaa.

Tammikuu 2024

 Haluanko olla onneton koko loppuelämäni?

En tiedä vielä, kumpi on parempi: yrittää pelastaa tämä tilanne vai hyväksyä faktat ja liikkua eteenpäin uuteen, tuntemattomaan.

Tunteeni käyvät ylös-alas kuin vuoristoradassa. Joko ollaan parhaita kavereita tai sitten tekee mieli vain huutaa ja syyttää. Olo on toisinaan niin epäoikeudenmukainen. Miksi minä? Tiedän tehneeni virheitä. Olisko tämän kaiken voinut välttää vuosia sitten? Tuskin. Ja ainahan kyseessä on kahden kauppa.

Yritän päästä eroon itsesäälistä ja olla sortumatta katkeruuteen. Olen tsempannut todella paljon itseni ja lasten vuoksi. Ja minua on tuettu kyllä. Tiedän, etten putoa tyhjän päälle. Pelkään silti seuraavaa askelta enemmän kuin ruttoa. Välillä mieleni ailahtaa ja tunnen että olen valmis liikkumaan yksin uuteen, tuntemattomaan. Minua hirvittää, että olen epäonnistunut. Minä tunnen häpeää ja oloni  riittämättömäksi.

Minun on päästävä ulos. En saa olla vain happamana (yksinhuoltajan?) arkikierteessä. Olen tehnyt niin paljon hänen, itseni ja perheeni vuoksi. On käsittämätöntä, että saan vastaan niin minimaalisen vähän.

Luulen, että ratkaisu ei ole enää kaukana. Ja se pelottaa.