Kivaa ja 3D-prillid

Ops soitti mulle tänään maanantaina kesken luennon: lähden ostamaan kenkiä, tuletko mukaan? Luentoni loppui vasta iltakuudelta, joten kengät jäivät ostamatta. Ajelin ratikalla kotiin ja lämmitin pasta bolognesea. Maustin sitä tuoreella basilikalla ja feta-juustolla. Päädyin sattumalta lukemaan Tellen uutta ja salattua blogia. Siellä oli tosi raikasta kamaa. Olin innoissani ja imuroin kuulumisia koko illan. Hän asuu nykyään Itävallassa. Sen kunniaksi väänsin TV:stä ARTE-kanavan saksankielisen version äänitaustaksi.
Viime viikolla mieltäni kevensivät myös AIRin Tallinnan keikalle ostetut liput. Tätä on odotettu! Ja odotetaan vielä joulukuun seitsemänteen. Luettelen tässä äitini riemuksi uusien luokkakavereitteni nimiä: Urmas, Loore-Emilie, Ave, Tiina, Kadri, Anti, Sergei, Marika, Ivan, Anti Naulainen, Veiko ja Heli. Kutsuin koko kurssin turkkilaiseen iltaan Uuden Maailman seuratalolle.
Viimeisimmät bileet olivat viikonloppuna Kunstiakadeemiassa. Joimme ihan liikaa olutta ja saimme sisäänpäästessä 3D-aurinkolasit. Ilta oli siis melko leppoisa ja istuimme aulaan raahatuissa aurinkotuoleissa. Lauantaina kömmimme lähielokuvateatteri Kosmokseen katsomaan Matrix-maratonia 75:n kroonin hintaan. Jaksoimme kolmesta kaksi ensimmäistä, tuhlaten moninkertaisesti viiden euron lipun hinnan popkorneihin, limsaan ja kahveihin. Sunnuntaina tulin sitten kipeäksi.
Huomenna olisi tarjolla tylsiä ja kivempia luentoja. "TV-uutiset" ei nappaa ollenkaan, kameratyö enemmän. Mitäs näistä, kyllä vanha vielä eteenpäin potkii.

Facebook

Se jakaa ihmiset kahtia: ne jotka ovat siellä, ja ne jotka eivät ole. Ne jotka ovat aktiivisesti siellä, ja ne jotka eivät ole. Se on tekosyy jättää tärkeitä asioita tekemättä. Se on vakoojan paratiisi, vanhan vitsaus. Se on vuori joka tulee Mooseksen luo.
Tänään se oli minulle vanhojen aikojen muistelo. Rullasin läpi kavereita, joista en ole kuullut vuoteen, kahteen tai viiteen. Se oli aika mystistä. Tuntui siltä, että kaikki ovat kaikonneet jonnekin, ja vaikka "tunnen" nämä ihmiset, kaikki muistoni ovat auttamatta ohittaneet parasta ennen-päivän pari vuotta sitten. Herää kysymys: miksi olenkaan näiden ihmisten kaveri, ystävä ja frendi? Tein pistokokeen ja kommentoin harvoin tapaamieni ystävien sivustoja. Saa nähdä, moniko vastaa jotain.
Yli eikä ympäri ei pääse facebookin merkittävyydestä. Sosiaalinen hermokeskus on käsillä ja pääsylippu on vain yhden klikkauksen päässä. "Add as a friend" elikäs lisää kaveriksi. Ja yht'äkkiä vanhat opettajat, perhetuttujen vanhemmat, serkkujen kaverit, ala-aste naapurit ja pari ihan satunnaista kaveria on käsillä. Ja he kaikki tarjoavat jatkuvasti tiedontulvaa itsestään ja tekemisistään: kuvin, videoin ja tekstein. Martinilla on näköjään raskaita työviikkoja Intian matkallaan, Telle on sairastunut Alpeilla ja Iina on väsynyt, mutta leipoo mustikkapiirakkaa.
Onhan se jännää, tällainen kurkistelu. Milloin pääsen tapaamaan näitä ihmisiä oikeasti? Miksi niin monet haluavat kertoa niin paljon itsestään kaikille? Ja milloin facebook muuttuu maksulliseksi?

"Kipeä"

Laitoin Ultra Bra:n kokoelmalevyn soimaan luettuani Anu Silfverbergin kolumneja. Niissä kritisoitiin suuria ikäluokkia, mietittiin saunaperinnettä ja sitä, kuka on Erkko. Leikin taas lukioaikoja, jolloin kyseinen käytös oli minulle ominaista.
En jaksanut lukea Mati Untin Sügisballia, en kommunikaatioteorian Habermas-sivuja, en American Cinematographeria, enkä editoida kahta keskeneräistä harjoitusta. Olen nuhainen. En todella jaksa.