Facebook

Se jakaa ihmiset kahtia: ne jotka ovat siellä, ja ne jotka eivät ole. Ne jotka ovat aktiivisesti siellä, ja ne jotka eivät ole. Se on tekosyy jättää tärkeitä asioita tekemättä. Se on vakoojan paratiisi, vanhan vitsaus. Se on vuori joka tulee Mooseksen luo.
Tänään se oli minulle vanhojen aikojen muistelo. Rullasin läpi kavereita, joista en ole kuullut vuoteen, kahteen tai viiteen. Se oli aika mystistä. Tuntui siltä, että kaikki ovat kaikonneet jonnekin, ja vaikka "tunnen" nämä ihmiset, kaikki muistoni ovat auttamatta ohittaneet parasta ennen-päivän pari vuotta sitten. Herää kysymys: miksi olenkaan näiden ihmisten kaveri, ystävä ja frendi? Tein pistokokeen ja kommentoin harvoin tapaamieni ystävien sivustoja. Saa nähdä, moniko vastaa jotain.
Yli eikä ympäri ei pääse facebookin merkittävyydestä. Sosiaalinen hermokeskus on käsillä ja pääsylippu on vain yhden klikkauksen päässä. "Add as a friend" elikäs lisää kaveriksi. Ja yht'äkkiä vanhat opettajat, perhetuttujen vanhemmat, serkkujen kaverit, ala-aste naapurit ja pari ihan satunnaista kaveria on käsillä. Ja he kaikki tarjoavat jatkuvasti tiedontulvaa itsestään ja tekemisistään: kuvin, videoin ja tekstein. Martinilla on näköjään raskaita työviikkoja Intian matkallaan, Telle on sairastunut Alpeilla ja Iina on väsynyt, mutta leipoo mustikkapiirakkaa.
Onhan se jännää, tällainen kurkistelu. Milloin pääsen tapaamaan näitä ihmisiä oikeasti? Miksi niin monet haluavat kertoa niin paljon itsestään kaikille? Ja milloin facebook muuttuu maksulliseksi?