Sadekohtauksia Megazonessa

Ajoimme sataaneljääkymppiä (130 km/h) vesisateessa Tampereelle. Päämäärämme oli Särkänniemi. Joka puolella satoi aina vaan ja vaihdoimme päämäärää tai käytänössä poistimme sen. Tampereelle kun tulimme, oli jotain kuitenkin tehtävä.
Elokuvateatterin ovet pysyivät visusti kiinni ja reitilemme osui megazone, tuo 90-luvun jäänne jännittävästä virtuaalitodellisuudesta tyyliin terminaattor. Lue: pimeä huone kookossavuine ja "laaser-aseine". Siskoani Iinaa pelotti.
-Ei mennä, mä jään kahville, hän murisi.
Menimme kuitenkin ja saimme iskujoukkoomme kaksi paikallista poikaa, joista toisen kanssa taistelin muita vastaan.
Hän tiesi KAIKKI tukikohdat, aukot ja kätköt. Turvasin selustaa ja juoksin perässä. Punainen joukkueemme voitti. Voitti vaikka pelasimme koko matsin alivoimalla.
Hikisen sessiomme jälkeen tarkoitus oli löytää pieni uudiskuppila nimeltänsä mokkamestarit. Kysyvä ei tieltä eksy, tuli mieleen, kun katseemme kiersivät ilmansuuntia. Bussipysäkin parivaljakko on potentiaalinen.
-En mää tiädä. Eikö hetkinen. Tuassahan on yks tuassa noin, sanoo keski-ikäinen nainen ja osoittaa takavasempaan.
-Ei äiti, se on Veins, sanoo tytär.
-Mutta ne tekee siällä omaa kahvia.
-Se on Veins, sinetöi silmälasipäinen tytär.
Kiitos ja jatkoimme parkkihalliin. Matkalla siskoni Iinan silmään pisti mokkamestareiden logo.
Uskomattoman muistin ja tuurien tuurin avulla löysimme tuon kuppilan.
Siemailimme erikoiset kahvit, omani oli kaardemummalla maustettu, joka aikaansai nestemäisen pullakahvi-kombinaation tunnun. Santsasin.
Veden piiskatessa ikkunnaan ohittelimme rekat ja reissumiehet vitostiellä. Teiden ritareiden Särkänniemi-ekskursio on päättynyt. Tarvittiin muutama tunti ja yksi varikkokäynti, sanaleikkejä ja puoliksisyömättömät eväät.
Niin, ja se sade.

Tahdon kirjoittaa runon

Käyn taas lenkkeilemässä ja se virkistää kummasti.
Tahdon kirjoittaa runon.

Kaislikossa suhisee,
ruohikossa kuhisee,
hiki valuu korvalle,
leipä palaa karrelle.

Jokamiehen oikeudet,
sadan miehen vaikeudet,
noki piirtyy poskelle,
koira juoksee pellolle.

Takapenkin takapirut,
pyörän kumin romukorut,
kesäpäivä sateinen,
jokapäivä tällainen.

Que Viva Mexico!

Täällä on nyt juhlittu Jussia ja jussia.
Toinen tuoksuu meksikolta, toinen hieltä.
Kaikkein hienointa on se, että paluuyönä kello 2 tunsin olevani vuorten ympäröimässä Queretarossa. Jussi oli tukevasti kotomaassaan, mutta kaikki muu oli yhä vieraalla maalla kaukana. Tuoksut, käytöstavat, sähköikkunan rämppäys, puherytmi, nauru, voimakas "ylä-femma", vaatetus, eleet.
-Mitä ihmettä? Onks tää joku autiomaa? Mis on kaikki vuoret? Onks tää pelkkää tietä? kysyi Jussi Tuusulan väylällä.
Meksikano ei saanut unta yöttömänä yönä, ihmekös tuo, ja jetlag potkaisi päivän viiveellä.
Jussi syö nyt sormin, mutta niinhän oli jo ennen vaihtovuotta, ja puhuu vokaalien varassa.
-Tää on ihme teknologiamaa. Ja meil on porvariperhe.

Kala, nauru ja meri

Mikään ei tunnu hauskemmalta kuin makoilla Suomenlinnan kallioilla auringonlaskussa.
Paitsi että ne lokit. Kala-, nauru- ja merilokki pelaavat samaan pussiin.
Yksi varmistaa selustaa, kaksi tekee pommikonemaisia syöksyjä päidemme ylitse.
-Älä heitä niille mitään! huudan mikolle, joka nakkaa leivän muruja eteensä.
Myöhemmin yöllä näemme markuksen, joka on ihan poikki, mutta iloinen nähdessään meidät.
Istumme valomerkkiin ja markus pääsee nukkumaan.
Mikko opettaa kaikki Suomen kasinojen korttipelit ja katsoo vielä elokuvankin.
Aamu ja päivä menevät nuokkuessa ja elohiirtä kesyttäessä.
Puut havisevat.

Näkemiin-kirje

Kävin tänään koulussa tekemässä viimeisen työni.
Tuntuu hankalalta jättää eestin kaverit.
Haahuilen asunnossa ja puntaroin tavaroita.
Päätän ottaa vain repullisen likapyykkiä.
Jätän kaikki kokoelmat, tiedostot, videokasetit, vaatteet, musiikin
-kaiken tänne.
Tuntuu jokseenkin hölmöltä mennä vanhempien alakertaan.
Mutta sinne tulee myös Jussi.
Se helpottaa.
En usko asuvani kovin pitkiä pätkiä tuossa alakerrassa, tämä on kotini.
Patterit on kuitenkin ladattava ja Suomea elettävä.
Otetaan iisisti.
Otetaan iisisti.

Liu-kylä

Pelasimme lentopalloa, kunnes vasen tolppa katkesi.
Kaikki saivat väriä kasvoihin ja tuta sadettimen tihkun.
Grillasimme suuressa mittakaavassa ja venäläistä saunaa lämmitettiin viisi tuntia. Seuraavat kaksikymmentä tuntia se oli kuuma.
Ykköskentällä pelasivat Antti, Karl, Siret ja Tomas.
Kakkoskentällä Jouna, Pyhak eli Madis Mätlik, Tormis ja Tomasin liettualainen tyttöystävä.
Vaihdossa istuivat Kerstin, Ops, Robi, Kauri eli Mauri ja Berit Piho.
Sää sattui olemaan poutaisen kuuma ja merivesi matalalla.
Siispä uimme vähän ja makoilimme paljon.
Petanque oli pienen ryhmän suosiossa, minulle sopi paremmin grillimestarin rooli.
Seivästin kahdessa päivässä viisi 1,8:n kilon kana- ja sika-purkin sisältöä.
Tunsin oloni teurastajiksi, mutta samaan aikaan mietin, miten äitini isän geeniperimä kulkee polvesta polveen. Ok-lihaa ja ravintola rantagrilliä.
Teimme myös akrobaattisia liikkeitä ja haisimme offilta.
Voisin väittää että kesä on avattu.

Presidentin päivä

Herra Presidentti, miten ihminen teidän asemassanne jaksaa?
-Jaksaahan se kun on pakko.
Mistä Te, Herra Presidentti saatte voimanne?
-Ruisleivästä.

Katsoin dokumentin Kekkosesta. Miehellä on tasaisen miellyttävä ääni ja hänen suunsa painuu viivaksi samalla tavoin kakkosluokkalaisella Kallella.
Ihmettelin sitä kaikkea muodollisuutta, mitä presidentin elämään kuuluu.
Saattaisin ehkä silti ryhtyä presidentiksi.

Talviturkki heitetty

Talviturkki heitetty.
Makkaraa paistettu.
Savulta haistu.
Meressä uitu.
Auringonlaskua katsottu.