KUMU

Kumu, sä saat niin turpaan!
Yksikin erehdys ja voit unohtaa kävijän.
Homman nimi. Puoli vuotta sitten kävin uudessa modernin taiteen museossa KUMUssa.
Eiköhän se ollut kiinni.
Ja nyt, se oli taas kiinni! Puoli vuotta myöhemmin! Tiistaina!
Ja mulla oli kaverit mukana. Ja se oli kiinni.

Nyt riittää, perhanan pulju.
Saat yhden ainoan mahdollisuuden. Yhden. Viimeisen kolmesta. Jos modernia taidetta ei ala tippua, niin antaa olla.

Hukkasunnuntai

Kaiken mä mokasin.
Kotohin jämähdin.
Kutsuin mä ryy-yhmän,
jokseenkin tyy-yhmän.

Oluet tarjosin,
kaiken mä yritin
hienosti järkätä,
paikkohin keretä.

Mistään ei mitään tuu,
läksysistä eikös juu!
Ryhmäkin laiskahko,
minäkin eikös joo.

Siispä me pyörittiin,
paikkoilla hyörittiin.
Mittään ei jää-ää-nyt,
kätee-hen syy-yhyt.

Huomenna maanantai,
kokeita eikö vain?
Ainahan riittää
viljaa voip niittää.

Mutta ei toki ei,
järki vei voiton -ei!
Hunninko minulla,
halvalla, laiskalla.

Täs olpi tilitys,
luokaton lipitys,
kuuroille korville,
mykille huulille.

Mies jatkaa, minä en,
poispäin jo kävelen.
Koht' uuttaa viikkoa,
kaik' koittaa niittoa.

Siihen mies lopettaa,
virkkoo jo paikallaa.
Hyvästi huolii joo,
mennös inspii-ii-raa-aa-tii-ooo.

Viime päivien tapahtumia

15 minuuttia aikaa kirjoittaa:

Kohta.1 . Keskiviikko myöhäisiltana sain sähköpostin: Tervetuloa Club Hollywoodiin. Menin. Siellä oli kallista, mökkälää ja ruumiintarkastus. Latvialainen seura oli letkeää.
Kohta.22. Katselimme eilen elokuvia kaksi kappaletta kaverini Opsin luona. Opsilla on mopsi, anoppi ja kahdeksan vuotias tytär. Oli kivaa. Opsilla on myös tuhat elokuvaa.
Kohta.21. Kävimme Opsin kanssa syömässä texmex-ruokaa. Haukattuani nachoa, huikkasin ilahtuneena: "My brother is now in Mexico."
Kohta.17,5. Ränkkään printteriä, joka jo kerran teki tenät, sitten korjattiin, ja nyt taas ei toimi. Kun pitäisi vaan yksi enkun essee palauttaa puolen tunnin päästä.
Kohta. 17,75. Tulostan paperit kirjastossa. Kirjaston saksalaisnainen muistaa jo mun nimen. Antti with two Tees.
Kohta. 24. Herään puhuunpäällälyötynä. Kello on vajaa yksi päivällä. Puhun itsekseni samaan rytmiin kuin Kaurismäen hahmot. Olenko?
Kohta.24,1. Ajatus Helsingistä kalvaa mielen. Taidan sittenkin lähteä mieluummin vaikka Kumuun. Vikat puhtaat kalsarit jalkaan. Mustaa kahvia. Ja tukka hyvin, kaikki hyvin.

Hiljainen kokous

Ensi viikko on hieno. Kalenterissa ei lue yhtään kertaa sanaa "deadline".
Maailma on täynnä teitä ja meitä. Ja politiikkaa.
Kannattaa kuunnella, silloin voi jotakin oppia.
Hevonen on häst ja tutkija on forskare.
Mutta miksi säätä ei voi ennustaa?
Ja käytiinkö kuussa koskaan?
Aikuisten oikeasti?
Perunoiden keitto?
Haasteet.
Aamen.

Palohälytys, muuan latvialainen ja pyykkiskenaario

Älä koskaan paista meetvurstia ja käsittele valokuvia samanaikaisesti. Tämä aikaansaa palohälytyksen.
Kokeilin kyseistä niks-naks-niksiä tänään, minkä vuoksi enoni, taas kerran eno, sai kontolleen selittelyt securitaksen vartijoille. Onneksi seinänaapurini Diana, lausutaan Diana, oli läsnä ja säntäsi palokellojen raikuessa savuiseen asuntooni ja paineli nappuloita oikeassa järjestyksessä. Soitin tilanteen rauettua vielä enolle, joka oli iloinen koska järjestelmän toimivuus tuli testattua.
Tänään yksi eestiläinen luokkakaverini kertoi että muuan latvialainen luokkakaveri oli korjattu talteen psykiatriselle osastolle eikä poispääsystä ole toistaiseksi tietoa. Tyyppi oli kyllä ihan hauska, pitää "suomalaisesta huumorista" ja monthy pythoneista. Toisinaan hän oli jokseenkin epävakaa ja leikkisä, mutta annettakoon se anteeksi. En tiedä palaako hän enää kouluun.
Illalla pesin pyykkiä. Pesulan tädit olivat kitkerällä tuulella ja kyseenalaistivat pyykinpesuaikeeni.
-Kaks masiinaa, aitäh.
-Siin.
Koneet käyntiin ja kassalle.
-Kuivaust?
-Ei ole tarvist.
-Sata kroonii, palun.
Tökkäsin kortin koneeseen. Kone puhui suomea. Koodi oikein.
Lähdin hyvillä mielin ulko-ovelle, ja tässä vaiheessa tätien kitkeryys kävi ilmi.
-Ma tulen sit.
Täti poksahti. Pelkkä rennohko "sit" ei riittänyt. Minun oli oltava tasan tunnin kuluttua paikalla korjaamassa pyykkini alta pois, korotti nainen äänensä. Lupasin olla ja olinkin.
Nyt asunto on täynnä kuivuvaa puhdasta. Mitätön savu on mennyt ilmastointikanavan kautta stratosfääreihin. Ja voin hengähtää.

Virtuaalimatka kotiin

Tällaisina perjantaipäivinä kuin tämä, lähtee ajatus lentoon. Tällaisina päivinä, kun omatekemä ruoka ei maistu, eikä silmä löydä kuvattavaa.
Jos nyt heitän loput ruuat rotille roskasäiliöön, niin mikään ei sido minua enää tänne juuri nyt. Näin ollen voin lampsia satamaan ja ostaa laivalipun hintaan 27 euroa suunta miinus opiskelija-alennus 20 prosenttia. Puolikuuden lautta kuskaa minut seitsemäksi Kauppahallin nurkkaan. Askellan ********** metroon ja ja juoksen ****** lähtevään junaan. Ehdin metrooni ja katselen hiljaa suomalaisuutta ja odotan, että saavumme *************. Näen kaksi puolituttua, siis yhteensä yhden tutun, noin matemaattisesti ajatellen.
Hyppään bussiin ja olen 19.32 ****************. On jo pimeää.
Näen naapurin koiran.
Kävelen kohti suurinta postilaatikkoa, aina ovelle asti.
Soitan ovikelloa.
Äitini hämmästyneet kasvot leviävät hymyksi ja hän kaappaa minut avosylin sisään.
Kuinka sinä nyt tulit? kysyy.
Oli ikävä kaikkea, vastaa suuni.

Paikkansa tiedostavan päiväkirja

Heräsin aamulla kello yhdeksän, automaattisesti, kuten aina.
Nousin sängystä vähän ennen yhtätoista.
Lähdin kauppaan. Muonavarastot loppumaisillaan.
Näin matkalla kauppaan liettualaisen toverin, Albinan.
Hän tarjosi kuumia pähkinöitä paperipussista.
Ostin mustavalkofilmin, kalliin perhana, ja ruokaa.
Koulussa söin lounaan.
Sitten oli kameratyöskentelyä.
Minuutinmittainen pulutyöni "The Pigeons" sai kiitoksen Arvo Iholta.
Olin tyytyväinen.
Esitelmienpitäjien kädet tärisivät ja hakeutuivat kasvoille massamediateorian kurssilla.
Aiheet olivat haastavia.
Oma esitelmäni on vasta neljäskymmenesneljäs.
Julkisten suhteiden tunnilla katsoimme elokuvan "Wag the Dog".
Sama filmi katsottiin myös Kallion mediailmaisun ensimmäisellä kurssilla.
Media tietää paikkansa maailmassa.
Demokraatit voittivat.
50 senttiä ei myynyt itseään loppuun Helsingin Areenalla.
Tulin kotiin kokkaamaan.
Söin koulussa kalaa.
Pitkin päivää piirakoita, karjalan- ja nakki-.
Nyt on taas nälkä.

Luotatko tähän tietoon?
Kaikki pitää paikkansa.

Aivokeskustelu tupaantuliaisista

Iinalla ja Paulilla on nyt uusi koto siinä tuusulanväylän kulmasssa.
-Juhlat! huusi vasen aivopuolisko.
Volvo 240 Grand DeLuxe on ajokkini bakkanaaleihin. Lasse tulee samaan kyytiin.
-Merde, mikä kaara! ihasteli oikea aivopuolisko.
-Oui, japania opiskeleva Lasse, vastasi vasen aivopuolisko.
-Ceci n’est pas une pomme, tuohtueena löydöksestään huikkasi oikea puolisko.
-Trés bien, kuittasi vasen.

Monopoli, joko ohi?

Volver oli hyvä. Almodovar oli onnistunut kuvaamaan naisensa kerrankin keveähköön sävyyn. Naiset ja valheet, suuren lumipalloefektin, joka niistä seuraa.
Maxim oli huono. Se oli myynyt sielunsa finnkinolle ja violetti sarjalippuni vaihtui tiskillä siihen paholaisen keltaiseen korttiin, jossa muuten tätä nykyä on viivakoodi, jotta kansa saadaan nopeammin saliin sisään takuuvarmasti kalliilla lipuillansa.
Suomen monopolien määrä jatkaa vakaata kasvuaan. Enää ei ole kyse pelkästään viineistä, bussilipuista ja matkapuhelimista vaan myös elokuvateattereista. Finnkinolla on 98 prosentin markkinaosuus pääkaupunkisuedun elokuvien esittäjänä. Saisi hävetä. Kyllähän se tiedetään, mitä sieltä kansan syville riveille näytetään. Ja kaikki rahat taas Erkolle, mikäs siinä.
Missä viipyy Suomen kansan Robin Hood?
Pieni kilpailutus olisi totisesti paikoillaan pystymetsässämme. Sen myötä tarjonta ehkä laajenisi eikä valtavirrasta poikkeavan elokuvan tarvitsisi roikkua vain festareiden varassa. Ei sovi valittaa, meillä ON kattava tarjonta elokuvafestivaaleja. Ja niissä riittää kävijöitä. Luulisi suuren konsernin päättäjienkin sen huomaavan. Jokasyksyinen lasipalatsin kyljen mittainen jono lippukassalle. Näyttäkää niitä ei-vain-kaupalliset-motiivit-mielessä elokuvia, kiitos.
Koira kuittaa.