Ilmavaivoja

Joulu on vietetty, mutta kuusi tuoksuu selän takana. Kävin lenkillä ja katselin kimmeltävää ja ohutta jäänpintaa. Iinan ja Dani surffasivat vierekkäin Facebookissa. Enää muunlaista sosiaalista kanssakäymistä ei taida ollakaan. Mihin katosivat tapaamiset siwalla, yliopiston kahvilassa ja elokuvateatterin aulassa? Kuten toverimme Aapo asian kiteytti: "Ei ois ekat eikä vikat bileet jotka mulla jää väliin, koska mä en oo Facebookissa." Joko siellä ollaan tai ei olla.
Mustavalkoinen maailmankuva tuntuu olevan yleinen trendi, ainakin mediapainotteisessa ympäristössäni: jokaisesta kotitehtävästä ja ystävyyssuhteesta täytyy löytyä se Aristoteleen draaman kaari. Muuten mikään ei ylitä uutiskynnystä.
Onneksi pääsin tutustumaan uuteen keskiluokkaiseen kylttyyri-ilmiöön: nimittäin Ikean lihapulliin. 10, 15 vai 20 palloa? Mitä?! Kellohan on varttia vaille kaksitoista. Otetaan nyt sitten 10 ja keitetyt perunat. Kopioin ostoslistani Iinan vastaavasta. Vessaharha, -matto ja pyykkikori. Huomasimme kätkevämme puolet "löydöistämme" pitkin muita osastoja, todettuamme ne hetken miettimisen jälkeen tarpeettomiksi. Ihme krääsää. Ei meille, kiitos.
Tellen kanssa sovittu kahvi Colassa vaihtui punaviiniin ja olueen Holassa. Barista kertoi paikassa vaihtuneen vain yhden kirjaimen ja osan sisustusta. Telle selitti ettei kumpikaan meistä asu enää Helsingissä, saatika pahamaineisella Helsinginkadulla. Barista hymyili vilpittömästi.
Iltasanomat varoitteli kotitekoisista kahvipakettiraketeista ja Iina kutsui bileisiin. Näissä merkeissä vaihtuu vuosi 2008.

Snadi skarppaus vielä

Nyt mä olen sitten siinä vaiheessa Eestin elämää, että päkapikud eli tontut tuovat säännöllisesti mandariinin miksauspöydälle aamukuudelta. Päkapikk on kuulemma keltainen ja noin yhden jalan mittainen täällä Eestissä. Ja tuntuu siltä että tontut tuovat juuri hedelmiä, liekö tämä neuvostoaikaista perinnettä, jolloin appelsiinit vierivät kuin ihmeen kaupalla Harry Egiptin mainosten siivittäminä virolaisille?
Joulu on jo ovella. Tallinnassa voi spottailla joulukuusia ja -valoja vähän joka nurkalla ja kauppakeskuksissa luuppaavat joulusikermät. Lunta ei ole, mutta pakkanen tuntuu kourissa. Lihakset ovat edelleen hellinä Rakveren hevimetalli-festareiden taltioinnista. Lähdin kuvaamaan Annikin lopputyötä snadisti skeptisellä asenteella, mutta nautin tapahtumasta sittenkin. Bändejä oli Suomen Callistosta ja Waltarista Eestin Metsatöllin kautta raskaaseen, norjalaiseen Audrey Horneen. Vaikutuksen tekivät myös Ruotsin kauttaaltaan pitkätukkainen ja leveähaara-asentoisin Dark Tranquility sekä pääesiintyjä Lacuna Coil Italiasta.
En ole koskaan kuunnelut heviä. Nyt olin jopa fiiliksissä joutuessani lavan polttavien parrasvalojen ja moshaavien pitkätukkailmavirtausten väliin. Fyysinen työ virkistää.
Vuosi loppuu ilman joulukalenteria, marraskuulta unohtuneet glögit ja piparit hyllyssä. Jotenkin kreisiä, että soittelen jo lopputyöpuheluita. Mutta eihän se tähän vielä lopu. Vielä maailman sodat ja kaikkien rakastama Roland Barthes ja pääsen lomalle. Sitten se elämä vasta alkaakin!

TEKSTI NRO 200

Elinikäinen harrastukseni, blogi, alkaa täyttää jo ikämiehen merkkejä. Tekstejä on paljon, vaikka niiden ilmestymistiheys hiipuu.
Huonoin blogi ei päivity.
Paras blogi elää ja muuttuu.
Näin sen pystyisi kiteyttämään.
Noin muuten mulla menee edelleen hyvin. Lopputyöidea meni läpi, löysin inspiraation luovuuteen ja tentteihinluku ei tunnu mahdottomalta.
Tapasin tänään kaksi keltanokkasuomalaista koulussa. Ne olivat jotenkin auttamattoman nuoria, pihalla ja koti-ikäväisiä. En voi olla vertaamatta itseeni. Kaksi vuotta sitten. Voi itku, mikä nössö.
Nyt vanhojen aikojen kunniaksi lähdemme Opsin kanssa Teksasiin. Sieltä quesadillaa ja kanrtimusaa. Varsinainen nostalgia-trippi.
Tsekkailin myös yhden kolmosvuotisen eestiläisen filmintekijän duuneja. Niissä oli ideaa. Tajusin, että itsekriittiset filtterit on hyvä pudottaa. Jos tekee mieli kuvata valuvaa räkää, sitten sitä on kuvattava. Jos haluaa oppia uuden leikkausefektin käyttämällä pätkiä Matrixista, sitten niin on tehtävä.
Elämä on loppujen lopuksi hyvin simppeli palapeli. On mentävä vaistoilla. Kuin tiikeri tai meduusa. Kuin Ray Charles.
Olen puhunut itseni pussiin.
Hyvää joulun odotusta kaikille kolmelle blogini lukijalle.