Snadi skarppaus vielä

Nyt mä olen sitten siinä vaiheessa Eestin elämää, että päkapikud eli tontut tuovat säännöllisesti mandariinin miksauspöydälle aamukuudelta. Päkapikk on kuulemma keltainen ja noin yhden jalan mittainen täällä Eestissä. Ja tuntuu siltä että tontut tuovat juuri hedelmiä, liekö tämä neuvostoaikaista perinnettä, jolloin appelsiinit vierivät kuin ihmeen kaupalla Harry Egiptin mainosten siivittäminä virolaisille?
Joulu on jo ovella. Tallinnassa voi spottailla joulukuusia ja -valoja vähän joka nurkalla ja kauppakeskuksissa luuppaavat joulusikermät. Lunta ei ole, mutta pakkanen tuntuu kourissa. Lihakset ovat edelleen hellinä Rakveren hevimetalli-festareiden taltioinnista. Lähdin kuvaamaan Annikin lopputyötä snadisti skeptisellä asenteella, mutta nautin tapahtumasta sittenkin. Bändejä oli Suomen Callistosta ja Waltarista Eestin Metsatöllin kautta raskaaseen, norjalaiseen Audrey Horneen. Vaikutuksen tekivät myös Ruotsin kauttaaltaan pitkätukkainen ja leveähaara-asentoisin Dark Tranquility sekä pääesiintyjä Lacuna Coil Italiasta.
En ole koskaan kuunnelut heviä. Nyt olin jopa fiiliksissä joutuessani lavan polttavien parrasvalojen ja moshaavien pitkätukkailmavirtausten väliin. Fyysinen työ virkistää.
Vuosi loppuu ilman joulukalenteria, marraskuulta unohtuneet glögit ja piparit hyllyssä. Jotenkin kreisiä, että soittelen jo lopputyöpuheluita. Mutta eihän se tähän vielä lopu. Vielä maailman sodat ja kaikkien rakastama Roland Barthes ja pääsen lomalle. Sitten se elämä vasta alkaakin!