Pae

Olin istunut tuntikausia itsekseni, kunnes havahduin. Joku pörrötti hiuksiani ja kutsui nimeltä. Mitä, kysyin.
Vatsassani kiersi erinäisiä pieneläimen raatoja ja olotila muuttui tajunnan palatessa yhä kehnommaksi. Joku jatkoi kiusoitteluani, kunnes äyskäisin ensimmäisen mieleeni tulleen haukkumasanan ja tuo joku perääntyi tuolinmitan tai kaksi. Sekavaa, ajattelin. Meri sisälläni komensi minua jatkamaan siitä, mihin olin jäänyt, mutta järki jankkasi toista. Nousin ja vetäydyin ahdistavaksi käyneestä seurapiiristäni. Mitä sinä nyt, kysyttiin. Luulisi sen olevan ihan sama vaikka menisin kuuhun. Ärsyttävää. Mikä saa asiakkaat selittämään että he ostavat kondomeja ”kaiken varalle” ja hanhenmaksaa ”koiralle”. Eihän se minulle kuulu ja vielä vähemmän kiinnostaa.
Patikoin Hakaniemeen ja suututin muutaman ohikulkijan väistämättömyydelläni. Katsoin maailmaa liian pitkällä valotuksella ja lamput paloivat kuvissani puhki, liikenne oli pitkä ja pehmeä viiva. En hahmottanut linjureiden hohtavia numeroita ja myöhästyin unohdettuani huitoa jonkun niistä pysähdyksiin. Herätin taksikuskin ja sain kyydin toiseen maailmaan. Siellä kaikkien kuuluu nukkua öisin ja lähteä töihin aamuisin. Olen hauki ahvenparvessa.
Kusen naapurin pensaikkoon ja vetäydyn kotooni. Se mitä sitten tapahtuu, ei kuulu eikä näy, joten häipykää siitä toljottamasta.