Hullumaja

Tallinnaa riivaa vähemmistöjen kurittomuus. Neuvostoaikainen pronssisotilasta esittävä patsas jalustoineen on siirretty Tõnismäeltä. Tämä toimeenpide on aikaansaanut mellakoita kahtena edeltävänä yönä.
Tarkkailin tillannetta patsaan puistikon viereiseltä parveekkaalta, viidennestä kerroksesta. Tunnen kyynelkaasun nenässä, se saa aivastamaan. Kuulen kumiluotien kimpoilun ja väkijoukkojen huudot. Tunnelma on kuin suuressa jalkapallo-ottelussa. Toiset kannattavat Venäjää, toiset itsenäisyyttä. Megafonin isällisen kurittava ääni kehoittaa pysymään rauhallisina.
Tilanne on jännittävä. Suoraan alapuolellani vandaaali reuhtaistaan hihastaan mahaan ja kuulen kuinka kasvot läjähtävät asfalttiin. Verta. Kolme poliisia niputtaa pahantekijän ranteet siteellä.
Mustamaijan muilutukseen ovat tämän koijarin lisäksi päässeet tuhatkunta muuta vauhkoilijaa.
Pääministeri Ansip on saanut tappouhkauksen.
On mainittava että valtaosa mellakoitsijoista on vielä nuoria. Syitä ja seurauksia ajattelemattomia, rikosta ja rangaistusta lukemattomia.
Lapset juoksevat mellakkapoliisin ihmismuuria pakoon, suklaata ja kuukautissiteitä sylissään. Muuan kaatuu askelissaan. Hän nousee ja kääntyy ympäri. Poliisin muuri on pysähtynyt. Hän pui nyrkkiä.
Lukemattomia ikkunalaseja on hajalla. Varkaiden joukko on iskenyt kioskien ja puotien lisäksi myös Bossin ja Armanin liikkeisiin. Jälkimmäisenä yönä Hansapankin konttori ja Stokmann saivat tuta vauhkoontuneiden nyrkkien.
Viron hallitus lähettää minulle kaksi kertaa tekstiviestin:
"Älkää altistuko provokaation. Jääkää kotiin, olkaa hyvä."
Koiruudet jatkunevat yhdeksänteen päivään toukokuuta saakka, jolloin venäläisvähemmistöjen oletetaan juhlistavan toisen maailman sodan muistopäivää.
Sillä ei muuten ole mitään tekemistä näiden mellakoiden kanssa.