Kultaakin kalliimpi

Gouda oli aamulla homeessa.
Iina ei kestänyt biologista iskua.
-Aina täällä on jotain homeessa! Yök! Antti tee jotain!
Onpas mukavaa käydä vanhempien luona. Rentoutminen on kokonaisvaltaista.
Kun sää on vielä keväisen lämmin, voi puhua mukavasta elosta. Voisi ehkä käydä useamminkin.
Pikalaivat kulkevat jälleen jäiden lähdettyä ja matka taittuu heppoisesti. Rynttyn-tynttyn veneen nokka hakkaa ylös alas. Linnahallin terminaalissa parivaljakko, tällä kertaa Turusta. Tuhannen tuiskeessa. Toinen, nimeltään Matti kiroaa venäläiset ja virolaiset.
-Älä ny viel enne passintarkastusta. Malta ny hetki. Mää käyn kusella, valaisee toinen, hieman paremassa jamassa oleva, Samuli Edelmannin ja Philip Seymor-Hoffmannin näköinen kaveri.
-Viittikkö kattoo vähä Mattii. Mää käyn kusella, humalaltuneen katse hakee silmiäni rakennuksen takaseinästä. Nyökkään.
Helposti kotoon. Katselin yön pimeinä tunteina japanilaista väkivaltaelokuvaa. Jaksoin katsoa 40:stä kuolemasta 21. Sitten touhu alkoi vaikuttaa jokseenkin turhalta. Miksi haluaisin katsoa loppuun saakka? Kuitenkin vain yksi selviää ja sekin näytettiin jo alussa.
Siis miksi valvoa?
Aamulla luimme hesaria. Kommunaalinen kahvinjuonti piristää ja virittää keskustelua. Lordin kynnet vuoden lehtikuvana. Ei siitä muuta jäänyt mieleen (Antti sä et koskaan kuuntele!) ja sillä hetkellä hiljaisuuden katkaisee suruhuuto:
-Äiti tule kotiin. Isä osta mulle auto! Isi osta mulle auto. Ajan mettään ei tunne ketään. Isä ajo mettään ei tunne kettään.
Kent piiloraidallaan tiputtelee totuudensanoja.
-Hieno biisi! huikkaa väsähtänyt isäni.
Hieno viikonloppu.