Ihmisten mitättömyydestä joku sananen

Joka tapauksessa, sanoi Gogol, on oltava säntillinen, jotta pärjää tässä yhteiskunnassa. Oloni muuttui turvattomaksi, enhän minä ole. Ja on lisättävä, jatkoi Gogol, että tämä paikka velvoittaa jokaiselta yksilöltä tiettyä säännönmukaisuutta. Voi vietävä, en minä ole noista kumpaakaan! Taidatte pitää minua moukkana, vai kuinka? Ongelma piilee siinä, että koolla on sittenkin väliä. Kukapa jaksaisi pieniin asioihin kiinnittää huomiota? Mutta mikä on pientä? Nenänkaivuuko? Se voi olla pahuksen suurta. Jos presidentti tai kuningas kaivaa nenäänsä, mietipä sitä. Ja kaivaa totta kai, kaikki kaivavat. Ihan kuin pierevät. Ei noita seikkoja voi kieltää. Kauneimmat naiset, rumimmat miehet, jok’ikinen. Niin, ja on vielä lisättävä, että eläimetkin pierevät. Serkkuni koira, voi hyvä tavaton. Siinä on vasta! Mutta kuka tietää pierevätkö linnut? Miksei kukaan koskaan puhu lintujen pieruista? Voi meitä avuttomia. Emme mistään mitään tiedä.