Harakka

– Viva la France! huusin harakalle joka ei reagoinut siihen mitenkään. Se nakkeli niskojaan ja nokki kuivaa maaperää. Inhosin sitä koppavaa otusta. Se katsoi minua silmästä silmään ja piti outona kun en nakellut sen tavoin. Raivoissani aloin nyrpistellä sille nenääni kuin kaksikymmenluvun pikkutytöt. Meillä alkoi henkien taisto, se nakkeli ja minä nyrpistelin. En tiedä kumpi meistä oli johdolla, kun huomasin olevani jokseenkin vulgääri käyttäytyessäni noin. Harakka suoritti pari sukivan räpistelevää siipiliikettä. Yritin samaa laihoilla lapaluillani, mutten päässyt lähellekään sen aerodynamiikkaa. Pahuksen siipiveikko, se todella oli pääsemässä kisailussa niskan päälle. Lopetin ketkuiluni ja yritin murtaa harakan ylivoiman tuijottamalla sitä julkeasti silmästä silmään. Lintu jähmettyi pää kallellaan kuin osoittaakseen ylemmyyttään ja ymmärtämättömyyttään tuikeudelleni. Saastalintu, kertoi katseeni. Houkka, vastasi harakka. Räpäytettyäni silmiä, oli harakka tipotiessään. Tartuin parrattomaan leukaani ja ulisin pettymystäni. Se vei tämän erän, mutta olen valmis revanssiin koska tahansa. Koska tahansa.