Aikuisuudesta

Hento tupakanhaju leijailee huoneeseen, kun makaan hämärässä huoneessa päiväunilla. Ulko-ovi on auki, sillä sisällä on kosteaa ja ulkona lämmin, suorastaan kuuma. Mietin, että aikuisuus on kai sitä, että sitoo itsensä koko ajan johonkin kontekstiin. Tätä mietin silmät auki sängyssä maatessani. Ikään kuin ei voi enää irtautua ja heittäytyä ajan ja paikan vietäväksi. Sitä lapsellista tiedotonta tilaa minulla ei ole ollut koko tänä kesänä, ei mökillä juhannuksena eikä laivassa laineitten vietävänä. Joka suunnalla on määränpää ja matkalla tarkoitus.
Onneksi olemme Aven kanssa menossa Brysseliin puoleksi vuodeksi. Se on jonkinlainen luvallinen "lisähapinotto", kuten lapsena uima-altaalla uintikisoja leikkiessäni aikalisän määrittelin. Se on vapaus olla hetken vielä tietämätön ja riippumaton. Tällä ajatuksella leikittelen mielessäni jo ties kuin monetta kertaa. Mietin, miten vieras kaupunki tuoksuu erilaiselta ja miten se vähitellen muuttuu omemmaksi. Mietin katuja, kahviloita ja ihmisten kasvoja, joita en vielä tunne. Mietin tapoja pysäyttää bussi ja tilata croissant. Näiden tilanteiden kuvittelu on lapsellista ja siksi niin vapauttavaa. En tiedä mikä edessä odottaa.
Aikuinen aivopuoli taas muistuttaa, että edessä on kuilu, jota kohti lähestyn kovaa vauhtia. Pitäisi löytää työ ja asunto, ikään kuin rakentaa silta yli kuilun kohti seuraavaa äärtä, kohti odottavaa vastarantaa.
Näitä mietin, kun Ave on jo nukahtanut päiväunille.