Tunsin itseni Euroopan kansalaiseksi juuri äsken.
Kävelin alas märkää katua ja katselin tutun lähikaupan tuttua myyjää.
Ihan vain noin muuten vain nälässäni päätin mennä VonKrahlin syömään.
Tilasin wokkia, kanalla ja iduilla.
Mieitin, pitäisiköhän sitä lukea lehteä, ettei näyttäisi niin hölmöltä.
Mietin, pitäisiköhän kutsua joku seuralaiseksi.
Nousin ja hain lehden, jonka selailin läpi.
Yksinäisyydessäni mietin kuluneita katuja, tuntemattomia latuja, metsän siimestä, sanattomia satuja. Mutta tiedäthän, että vain sinä ja sinä vain voit muuttaa kaiken. Astu kanssani ennenkokemattomalle r*kkauden laivalle, siniselle syvälle merelle.
Näytän sulle kuun ja tähdet.
Unettomat yöt, lapsen vaipan tuoksun, koiran ajat juoksun ja tekemättömät aamutyöt. Tähdenlennon ja tarjouskanan munakennon.
Kaikki tämä ennen kuin lähdet.
Sittenkin
nousin ja hain lehden, jonka selailin läpi. Söin ruokani, join juomani, maksoin laskuni ja poistuin ääneti.
torstaina, marraskuuta 13, 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti