Sadekohtauksia Megazonessa

Ajoimme sataaneljääkymppiä (130 km/h) vesisateessa Tampereelle. Päämäärämme oli Särkänniemi. Joka puolella satoi aina vaan ja vaihdoimme päämäärää tai käytänössä poistimme sen. Tampereelle kun tulimme, oli jotain kuitenkin tehtävä.
Elokuvateatterin ovet pysyivät visusti kiinni ja reitilemme osui megazone, tuo 90-luvun jäänne jännittävästä virtuaalitodellisuudesta tyyliin terminaattor. Lue: pimeä huone kookossavuine ja "laaser-aseine". Siskoani Iinaa pelotti.
-Ei mennä, mä jään kahville, hän murisi.
Menimme kuitenkin ja saimme iskujoukkoomme kaksi paikallista poikaa, joista toisen kanssa taistelin muita vastaan.
Hän tiesi KAIKKI tukikohdat, aukot ja kätköt. Turvasin selustaa ja juoksin perässä. Punainen joukkueemme voitti. Voitti vaikka pelasimme koko matsin alivoimalla.
Hikisen sessiomme jälkeen tarkoitus oli löytää pieni uudiskuppila nimeltänsä mokkamestarit. Kysyvä ei tieltä eksy, tuli mieleen, kun katseemme kiersivät ilmansuuntia. Bussipysäkin parivaljakko on potentiaalinen.
-En mää tiädä. Eikö hetkinen. Tuassahan on yks tuassa noin, sanoo keski-ikäinen nainen ja osoittaa takavasempaan.
-Ei äiti, se on Veins, sanoo tytär.
-Mutta ne tekee siällä omaa kahvia.
-Se on Veins, sinetöi silmälasipäinen tytär.
Kiitos ja jatkoimme parkkihalliin. Matkalla siskoni Iinan silmään pisti mokkamestareiden logo.
Uskomattoman muistin ja tuurien tuurin avulla löysimme tuon kuppilan.
Siemailimme erikoiset kahvit, omani oli kaardemummalla maustettu, joka aikaansai nestemäisen pullakahvi-kombinaation tunnun. Santsasin.
Veden piiskatessa ikkunnaan ohittelimme rekat ja reissumiehet vitostiellä. Teiden ritareiden Särkänniemi-ekskursio on päättynyt. Tarvittiin muutama tunti ja yksi varikkokäynti, sanaleikkejä ja puoliksisyömättömät eväät.
Niin, ja se sade.