Miten voikaan huokaista syvään ja unohtaa likapyykit ennenkuin ottaa ensimmäisen juoksuaskeleen satamassa kohti tummaa, pälyilevää ja reipasaskelista hahmoa. Äiti! Ja yht'äkkiä huomaa, ettei mitään tässä välissä olekaan tapahtunut. Kaikki typeryydet ja temppuilut unohtuvat kun tapaa tuon jokaiselle ihmisolennolle tutun henkilön.
Sillä hetkellä voi antaa Dvoràkin Klidin temmata mukaansa. Se pyörittää mukaansa kuin hattarakone, joka veivaa sokerista sitä mömmöä. Tämä on paljon kauniinpaa.
Sä voisit antti hommata jonkun ämpärin näille tiskeille, se huikkaa kulisseista, se äiti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Oli kyllä aivan hurmaavaa olla omalla pojalla yökylässä!!!Kiitos. Ja oltiinhan me Kumussa taidenäyttelyssä ja pari kertaa ravintolassa syömössä ja joulutorilla ja paras kaikista: tuulisessa puitossa kuvittelemassa ensi kevättä. Silloin ovat joulustressit kaukaista menneisyyttä...kulisseista kuuluu kuiskaajan ääni.
Lähetä kommentti