Tiedättekö mitä? On melko tuskallista järjestää syntymäpäiväjuhlia juuri uuteen maahan jotenkuten sopeuduttuaan. Tai ei siinä järjestämisessä varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta oman perheen paikalle kutsuminen on melko vaarallista. Koti-ikävä, joka siitä seuraa, on suuri. Me järjestimme syntymäpäiväkekkerit enoni ja tätini kanssa täällä uusilla kotikulmillani. Juhlat olivat hienot, puheita ja shappanjaa. Yksi toisensa jälkeen vieraat saapuivat, yksi toisensa jälkeen vieraat lähtivät. Ei itku, minunkin olisi pitänyt olla yhdeksäntoista neljäkymmentä Kauppatorilla kiroamassa, että huomenna on maanantai. Todeta että matka vei kaikki voimat ja huomenna pitäisi olla töissä.
Nyt olen täällä yksin. Yksin kaikkine tuttuine tavaroineni.
Ihminen on luotu elämään pareittain ja suurissa ryhmissä. Yksinäisimmätkin yksilöt tarvitsevat lauman. Meneepä apaattiseksi. Äh. Juhlat olivat hienot ja nautin joka hetkestä. Huomenna on koulua ja nyt lataan voimat ensi viikolle. Ei sääliä. Tämänhän pitäisi olla unelmieni täyttymys, eikö totta?
sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti