Meidän suvusta ei munaa puutu

Isäni soitti tänään lasketteluriinteestä Ruotsista.
-Hei poika, mitä kuuluu?
-Kiitos, miehenkorkuiset kasat on lunta ja eilen vietimme Eestin 92. syntymäpäivää juhlavassa ruokapöydässä.
Aika paljon kuuluu muuten muutakin.
Ave on asettenut taloksi Bat-luolaani. Molempien vaatteita on joka nurkassa. Jääkaapista löytyy itsesurvottua marjahilloa, tuoreita vihanneksia ja purkitettuja sieniä. Elämäni on muuttunut mukavaksi. Iinalle tiedoksi, että korvakorut olivat nappivalinta. Ave oli iloinen jo ajatuksesta, ja vielä yllättyneempi hyvällä maulla valitusta tuliaisesta.
Opsin tytär ja kummityttöni Olga on jo saanut täysin naisellisia piirteitä. Hiukset olivat päässä jo alusta asti, mutta nyt kaksikuinen on avannut silmänsä. Lapsi observoi ympäristöä kovin tarkkaavaisesti, aivan kuin ymmärtäisikin jotain siitä. Hyvä fuulaaja.
Olen jättänyt suomenkielellä kirjoittamisen hyvin vähälle. Mieleeni jopa juolahti koko blogin poisto ja kopioin kolmen vuoden tekstit Wordiin. 72 sivua muistoja. Lueskelin ne läpi ja totesin, että jääköön vielä toistaiseksi. Muutamat sanat herättävät suuria tunteita. Sitäpaitsi, olenhan itsekin ärsyyntynyt toisten poistettua ja suljettua seuraamiani blogeja lukijoita varoittamatta. Osaisinpa lopettaa tekstejä yhtä näppärästi kuin vuonna 2006.
Iina kirjoittaa gradua kuin hullu, Pauli pelailee pelejä ja ajaa uuden karheaa autoa, Jussi pyöräilee lumilautailemaan ja Maija kävi suurissa opettajabileissä. Isovanhemmista en ole kuullut hetkeen, mutta luullakseni kaikki on reilassa ja entisellään. Muistan aina sen, kun ei-koskaan-kiroileva vaarini tuhahti "Helvetti" sateenvarjojen unohtuessa kotiin. Takapenkki pysyi koko paluumatkan shokki-hijaisuudessa. Toisen sukuhaaraan kiltin mummon miehekkäin ärähdys taitaa yhä olla "paskanmarjat". Sitä tosin en ole koskaan itse kuullut. Meidän suvusta ei munaa puutu.