Työ Tallinnassa

Tallinnassa paistaa aurinko.
Pienet ennakoluulot venäläisasiakkaita kohtaan osottautuivat vääriksi. Ounastelin, miltä hotellihuone näyttää veli-venäläisen jäljiltä. Noh, siistiltä.
Perjantaiaamun asiakkaat olivatkin sen sijaan puhtaita suomalaisia luomutuotteita. Pariskunta ja basisti. Heti kättelyssä vienohkossa viinantuoksussa.
Basisti kertoi vaihtaneensa lompakkoa, ja tottakai sinne toiseen jäi majoitukseen tarkoitettu rahasumma.
Mutta.
Basistilla oli myös Visa. Maksua suoritettaessa silmälasipäinen, leppoisa tummahiuksinen äijä huomasi huoneennurkassa basson.
-Jätkähän soittaa bassoa! Voiksmä kokeilla?
-Tottakai.
Ja ukko kaappasi basson.
-Jumalauta miten raskas!
Veteli pari riffiä hemmetin hyvällä otteella ollakseen krapulainen.
-Onpa hyvä glitchi! Jää soimaan kivasti. Soitatsä ite?
Mietin hetken mitä vastata.
-No välillä. Mutta mä olen koko lapsuuteni soittanut selloa.
-Aah.
Kaveri katseli vielä hetken raskasta bassoa kourissaan.
-Täytyy sanoa sulle, että se oli sellisti, joka naisen kellisti.
Ja sitten se basisti lähti huoneistoon herättelemään niitä kahta muuta.