Eilisestä päivästä

Kavereita on paljon. Niin paljon ettei tarvitse pelätä jäävänsä kehän laidalle. Kuin tyrmätty nyrkkeilijä jonka niiskaan valmentaja puristaa kylmän pyyhkeen vedet. Heittää pyyhkeen kehään.
On myös tuulista. Ei tarvitse miettiä paistaako vai sataako sillä joka tapauksessa molempia tapahtuu samana päivänä.
En ole liioin uinut riittävästi, saati juossut lenkkiä tai jalkapalloillut. Entäs sitten?
Kauhea kiire olla ehtimettä minnekään, mihinkään, mitenkään, milloinkaan, silloinkaan, kun joku ehdottaa tapaamista. Johon en mene, vaikka ensin annan niin ymmärtää.
Kaikkein häiritsevin elementti on sittenkin lokit. Niitä piisaa. Ja ne paskovat päällesi. Ihan vaan omaa hupiaan. Ilkkuvat lentotaidollaan. Huutavat sen iänikuisen kiääk-kiääk-kiäk-käk-kää-kää-kokouskutsun ja vievät evääsi.
Siinähän sitten kirotat.