maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Uuden vuoden kujeet ja vehkeet

Mikäs sen suloisempaa kuin leikkivät lapset, koiriansa käyttävät keski-ikäiset ja onneliset nuoret parit. Kalasataman metroasema on nyt pop ja hip ja gruuv ja must. Ja olen leimannut lippuni siellä. Eilinen. Olin puolikas mies siitä mitä ennen olin. Nyt siellä on varjo päälläni. Uskon eiliseen.
Olimme kaikki porukalla Panulla Tuusulassa, keskellä peltoa, hienosti paneloidussa omakotitalossa. Sitten tulivat kolme tiskijukkaa, ja he niin sanotusti kusivat hommat. He käyttivät savukonetta urakalla ja koko kolmikerroksinen talo oli kookoksenhajuinen, näkyvyys sisällä kaksikymmentä senttiä. Naapurit tulivat tässä vaiheessa ensimmäisen kerran. Keskellä peltoa! Naapurit!
-Tästä ei olla mitään meille ilmoitettu, sanoi toppatakki nainen. Ja Panu puhutteli mädät munat tyylillä ja naapuri lähti marmatellen takavasempaan.
Sitten palohälyttimet soivat, sitten Suvi hermostui Panuun koska musiikki oli huonoa ja Panulla meni hermot isännän hankalassa roolissa ja sitten ne kurjat tiskijukat ottivat ja räjäyttivät naapurin postilaatikon ja naapuri tuli taas, tällä kertaa mies mukanaan, ja kertoi nähneensä, että kyllä ne olivat tästä talosta ne räjäyttjät. Eittämättä tuntomerkit olivat melkolailla kaveriin täsmäävät, kirkkaanoranssi kokovartalohaalari ja punainen otsalamppu. Nerokas asu.
Sitten sanoi yksi tyttö että lähtee nyt kotiin ja että siihen kyytiin mahtuu vielä yksi ja menin. Kyyti oli tasainen, kun citroen poltti asfalttia allamme. Muuan meistä tyhjensi vatsaansa k-kaupan pussiin ja totesin mielessäni että siinäpä vasta farssi.
Majoituin kaverini luokse hermanniin ja aamulla kävin kakalla ja söimme viiden tähden aamiaista ja Paul (joka oikeasti on tyttö ja tässä salanimellä) naureskeli auringon säteiden valaistessa kolmea sulatejuustoa ja hunajaista kalkkunaleikkelettä ja kurkkua ja tomaatteja. Olimme onnelisia Dickin sekä koira Timin kanssa. Ja söimme kovaksikeitettyjä munia ja suklaista kaakaota ja mandariineja. Koira Tim kehaisi maittavaa aamiaista ja kaikki me nauroimme auringon laskuun saakka.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mä istuin leirikeskuksen hassulta haisevilla patjoilla. Maitolasissa oli pommacia ja tarjolla pitsaa, jossa ei tainnut olla pohjaa. Muistelin kaiholla edellistä vuodenvaihtumisjuhlaa. Sitä nuorta uhmakkuutta Senaatintorilla. Kuohuviinin loputonta määrää. Painiotteluita ja herkkää puhetta. Se oli silloin. Nyt on nyt.

Muistelen sua lämmöllä.
Hyvää uutta vuotta Häkli-Päkli!